Ahlsell ja Malkit yhdistävät voimansa

Ahlsell ja Malkit yhdistävät voimansa

Ahlsell ja Malkit yhdistävät voimansa


Yritysosto vahvistaa Ahlsellin asemaa kiinteistöjen ylläpidossa ja huollossa 

Tekniseen tukkukauppaan keskittynyt Ahlsell Oy ostaa kiinteistön ylläpidon tuotteisiin ja kiinteistöturvallisuuspalveluihin erikoistuneen Malkit Oy:n koko osakekannan sen nykyisiltä omistajilta.

Malkit on kiinteistöalan erikoisliike, joka tuntee kiinteistön ylläpidon erityistarpeet. Sen asiakkaat - kiinteistöhuolto, isännöitsijät, kunnat, kiinteistönomistajat - huolehtivat kiinteistön ylläpidosta ja korjausrakentamisesta koko kiinteistön elinkaaren ajan. Yrityskaupan toteuduttua arviolta marraskuun alussa Malkit jatkaa toimintaansa entiseen tapaan nykyisen henkilökunnan voimin, Ahlsell-konsernin itsenäisenä tytäryhtiönä. Malkitin y-tunnus pysyy ennallaan, ja toistaiseksi myös kaupalliset ehdot.

Malkitin osto on tärkeä vahvistus Ahlsellin kiinteistöjen ylläpidon ja huollon segmenttiin. Kauppa tuo Ahlselliin täysin uutta osaamista muun muassa huolto- ja asennuspalveluista, kasvattaa asiakaskuntaa ja lisää toimipisteiden määrää pääkaupunkiseudulla. Yrityskauppa toteuttaa myös Ahlsellin konsernitason strategiaa, jossa kannattavaa kasvua tavoitellaan aktiivisesti myös yritysostoin. 

Malkit palvelee jatkossakin asiakkaitaan pääkaupunkiseudulla ja Turussa sijaitsevien viiden noutomyymälänsä kautta. Valtakunnallisesti toimitusmyynti jatkuu asiakaspalvelun ja verkkokaupan välityksellä. Kiinteistöturvallisuuspalvelujen toiminta keskittyy Uudellemaalle. Ahlsellin itsenäisenä tytäryhtiönä Malkit jatkaa toimintaansa entiseen tapaan omalla brändillään. Liittyminen osaksi Ahlsellia edustaa Malkitille kuitenkin kokonaan uutta kehitysvaihetta: yhtiö pääsee jatkossa hyötymään ison konsernin synergioista, kuten merkittävästi kasvavasta tuotevalikoimasta ja yhteisistä hankinnoista. Näistä hyötyvät jatkossa myös asiakkaat.

Kerromme asiasta mielellämme lisää – otathan yhteyttä, mikäli yhdistymisestä herää kysyttävää!

Yhteistyöterveisin,

Ahlsell Oy, Tomi Gardemeister, toimitusjohtaja, puh. 040 584 8060, tomi.gardemeister@ahlsell.fi
Malkit Oy, Arja Muhonen, toimitusjohtaja, yrittäjä, p.040 768 6168, arja.muhonen@malkit.fi
Malkit Oy, Ilkka Muhonen, yrittäjä, p. 040 749 8155, ilkka.muhonen@malkit.fi

Malkit on helsinkiläinen perheyritys, joka on auttanut mukavampien ja turvallisempien elinolosuhteiden luomisessa jo kolmen vuosikymmenen ajan. Yritys tarjoaa asiakkailleen laajasti kiinteistön ylläpidossa ja korjausrakentamisessa tarvittavia tuotteita LVIS-varaosista leikkipaikkavälineisiin. Malkitin kiinteistöturvallisuusyksikkö tuottaa väestönsuojien ja paloturvallisuuden palveluja. Malkitilla on viisi noutomyymälää pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Valtakunnallisesti Malkitin valikoma on tarjolla verkkokaupan ja asiakaspalvelun kautta. Lisätietoja: www.malkit.fi

Ahlsell on pohjoismainen tekninen tukkukauppa. Ahlsell myy tuotteita ja palveluita yrityksille ja ammattilaisille, jotka valmistavat, asentavat, rakentavat, korjaavat ja huoltavat. Laaja valikoima, asiantuntijuus ja maailmanluokan logistiikka tekevät ammattilaisen elämästä helpompaa.

Ahlsell Oy on osa Ahlsell-konsernia. Ahlsell-konserni toimii Pohjoismaissa sekä Baltian maissa. Toimipaikkoja konsernilla on yli 240 ja ahlsellilaisia on yhteensä 5 900. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 3,7 miljardia euroa.

Suomen Ahlsellin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 387 miljoonaa euroa ja sillä on neljä päätoimialaa: LV-, Sähkö-, Teollisuus- ja Kylmä- & IV-toimiala. Yrityksen noin 655 työntekijää palvelevat asiakkaita 37 toimipisteen kautta ympäri Suomen. Ahlsell Oy:n pääkonttori sijaitsee Hyvinkään logistiikkakeskuksen yhteydessä. Lisätietoja www.ahlsell.fi